Saldo

Ensimmäinen vuoteni yrittäjänä

Tämä vuosi 2018 yrittäjänä (ensimmäistä kertaa ikinä) on avannut silmiä ja opettanut enemmän kuin reilu 20 vuotta palkkatöissä yhteensä. Mietinkin, olisiko Suomen poliittinen, taloudellinen ja inhimillinen ilmapiiri miten paljon erilaisempi, jos kaikki suomalaiset olisivat veloitetut kokeilemaan yrittäjyyttä ennen keski-ikää.

Oman yrittäjävuoteni tulosmittarit loistavat pääväriltään vihreinä, mutta ainahan sitä räiskyvän punaistakin tarvitaan, jotta ei olisi niin tylsää. Käyn läpi toimintani viisi itselle merkittävintä mittaria ja ne ovat: markkinointi, tarinat, oppiminen, itsensä voittaminen ja talous.

Markkinointi – hempeän vihreä

Tuo monella tapaa luotaantyöntävä kokonaisuus, jonka tähän asti olen nähnyt vain tyrkyttävänä itseen päin suunnattuna hyökkäyksenä. Nyt tämä peikko on pitänyt ottaa myös itse yrittäjänä jonkinlaiseen otteeseen. Enkä ole taatusti ainoa yrittäjä, jolle tämä osuus tuottaa vaikeuksia.

Ei ollut kovin helppoa tehdä sitä ensimmäistä julkaisua someen tai kertoa edes kaverille yritykseni nimi ja mitä palveluja se tarjoaa. Täysin luontevaa se ei ole vieläkään, mutta vuosi on tuonut lisää varmuutta ja selkeyttänyt tekemisen kuvaa myös itselle. Markkinoinnista on oppinut ehkä myös hieman pitämään.

Runsaudenpula markkinoinnin tavoissa on ollut sekä helpotus että vaikeus. Monista mahdollisuuksista on voinut valita itselle parhaiten sopivimmat keinot. Toisaalta niitä on väistämättä tullut kokeiltua myös liian monia ja ehkä jopa mennyt ansoihin, kun sanottu, että tämä ja tuo on PAKKO olla.

Tarinat – runsaan vihreä

Vuoden aikana olen törmännyt useisiin muihin yrittäjiin livenä ja vielä useampiin nettimaailmassa. Lähes kaikissa kohtaamisissa heistä on huokunut ylpeys tekemisiinsä, into tuoda tuotteitaan ja palveluitaan tietoisuuteen sekä myös vilpitön kiinnostus kuulijan tekemisistä ja yrittäjyydestä. Jos sinä lukija olet yksi heistä, niin usko vaan, tapaamisesi on herättänyt minussa paljon ajatuksia ja tuntemuksia, vaikka niitä siinä hetkessä en aina ole osannut tuoda esiin.

Uusien ihmisten ja varsinkin yrittäjien tapaamisessa vääjäämättä vertaa heidän kokemuksia ja toimintatapoja oman yrityksen tapaan. Kohtaamiset ovat olleet opettavaisia, joskus jopa lohdullisia, kun tajuaa, että samojen haasteiden kanssa lähes kaikki jossain vaiheessa painivat. Onnistumiset ja menestystarinat antavat sitten taas positiivista energiaa ja uskoa omaankin toimintaan.

Oppiminen – kirkkaan vihreä

Jos luettelisin kaiken uuden oppimani tähän, niin listasta tulisi äärettömän pitkä. Palkkatyössä sitä osasi sen oman osaamisalueensa työt hyvin ja siten, miten ne siinä yrityksessä haluttiin tehtävän – laput silmillä kaikelle muulle olivat aika kapealla. Yrittäjänä on pitänyt heittää laput silmiltä, koska kaikki palat ovat tärkeitä ja ne on kaikki sovitettava kokonaiskuvaan – itse.

Mielenkiintoisinta on ollut oppia mm. tietotekniikan tekniikoita lisää, yrityksen talouden kokonaisvaltaista hoitamista sekä asiakaskohtaamisia ja asiakkaiden kuuntelua. Ehkä se vähemmän kiva, vaikkakin opettavainen asia on tajuta, miten pieni – ainakin alussa – tällainen yksi yrittäjä on kokonaiskuvassa.

Itsensä voittaminen – syvän vihreä

Huimaan on ollut kokea uskallus lähteä tähän mukaan, rohkeus ottaa asioita haltuun ja tutustua kaikkeen ennakkoluulottomasti sekä itseluottamus, mikä on noussut onnistumisten ja vaikeuksienkin mukana.

Nämä ovat lisänneet periksi antamattomuutta sekä halua näyttää itselle ja muille kykyni ja taitoni. Vuosi on myös opettanut ymmärtämään sanan maltti sekä kuuntelemaan omia vaistoja ja toimimaan niiden mukaan ulkopuolisista paineista huolimatta.

Talous – punaisena loistaa

Kirjanpito näyttää pitkää miinusta. Vaikka ymmärsin jollain tasolla yrittäjäksi lähtiessä, että ei sitä tulosta helposti tahkota, niin oli silti pieni yllätys, miten paljon yrittäjyydestä pitää vielä maksaa. Kun asiaa ajattelee toiselta kantilta, niin tämä on ollut huikea ja antoisa vuoden kestänyt tehokurssi. Ja kuka se yrittäjän ilot ja opit maksaa, jos ei yrittäjä itse. Täältä pohjalta tukevammilla eväillä on monta kertaa mukavampi lähteä maalaamaan myös talouden mittaria kauniin – edes hempeän – vihreäksi.

Toiveet vuodelle 2019

  • hyvän vireen säilymistä
  • uskoa ja luottamusta tulevaan
  • fokusointia tekemiseen
  • kertyneen tietämyksen parasta hyödyntämistä
  • mahtavia asiakkaita
  • innostavia yhteistyökumppaneita
  • taloudellista turvallisuuden tunnetta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *