fbpx

Yrityskaupan valmisteluvaiheeseen apua myös assistentilta

Yrityskaupan valmisteluvaiheeseen apua assistentilta

Yrityksen myyminen (yrityskauppa) voi olla pitkä ja monivaiheinen prosessi. Siinä on usein kyse taloudellisesti ja tunteellisestikin isoista asioista, joten hyvä valmistautuminen antaa parhaimman asetelman onnistuneeseen kauppaan.

Erityisesti isoimmissa yrityskaupoissa kannattaa pyytää niihin erikoistuneilta tahoilta asiantuntija-apua. Myös pienempiin tehtäviin, niihin valmisteleviin käytännön hallinnollisiin tehtäviin, voi tulla lisäavun tarvetta.

Yrittäjä on tähän asti saattanut hoitaa pitkälle itse näitä tehtäviä. Yrityskauppa saattaa viedä ylimääräistä energiaa niin paljon jo ajatteluasteella, jolloin dokumentointi, tietojen haku, tietojen kasaus jne. voivat olla liikaa.

Jatka lukemista ”Yrityskaupan valmisteluvaiheeseen apua myös assistentilta”

Ulkoistamalla napakymppi

Oikein henkilön löytäminen yritykseen voi olla myös napakymppi

Lisäresurssin hankinta yritykselle on iso asia – oli sitten kyse pienemmästä yrityksestä tai isosta yrityksestä isoine henkilöstöosastoineen ja rekryprosesseineen. Sopivia tekijöitä on mahdollista löytää monista paikoista ja monilla tavoilla. Hyvä match on kiinni sattumasta (oikea aika, oikea paikka), mistä ja miten hakee sekä siitä mitä hakee (palkkaus tai ostettuna palveluna).

Jatka lukemista ”Ulkoistamalla napakymppi”
Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial
Call Now Button